21.112016%20009.jpg

Siis voitteko kuvitella, että näin hienon kasan ne auraaja-sedät oli mulle tehny... ja nyt se on poissa! Koko talvi oli ja meni!

Ihan tylsää! Vettä sataa ja mun koko hieno tähystyskukkula on kutistunu pieneksi kasaksi, josta ei voi tähystää enää yhtään mitään! Jos koko talvi on tällasta ankeeta ja synkkää ja sateista...YÄK!... niin mä en kyllä ala!

Onneks ehdin vähän sentään kaivella tuolla hangessa, niin kauan kun sitä nyt sitten riitti. Mamma nauro mulle ihan hulluna, se sanoo mua STRUTSIKSI... En kyllä yhtään tiedä mikä se semmoinen on, mutta sellaiseksi Mamma mua kutsuu, kun työnnän koko pään hankeen... ja välillä musta ei kuulemma näkyny kuin peffa ja häntä.

Mamma on kyllä muutenkin vähän sekasin... Se ei auta mua tässä blogin pitämisessä, eikä rapsuta läheskään tarpeeksi. Se vaan kutoo villasukkia. VILLASUKKIA! Kenelle se niitä oikein tekee, monta paria on jo tuolla pöydällä, eri kokosia ja värisiä... Ei meillä asu mitään lapsia, joille sen niitä pitäis tehdä. Eikä me Veikan kanssa tarvita mitään VILLASUKKIA! Kyllä on taas ihmeellistä touhua!

Mammalla on nyt keväästä asti ollu TOSI kummallinen ruokavalio... Tai oikeestaan jo yli vuoden, mut keväällä se muuttu tosi omituiseks... Se ei enää syö leipäjuustoa, mikä harmittaa mua erityisesti, itseasiassa mä luulen, että Veikkaa se harmittaa vielä enemmän... Se on ihan hulluna leipäjuustoon! Eikä meillä enää ikinä tuoksu valkosipuli, siitä mä tykkäsin tosi paljon! Mutta on meille ilmestynyt jotain uutta hyvääkin... Mamma syö nykyään sellasta näkkileipää, joka on tehty kaurasta ja tattarista... Jos me ollaan Veikan kanssa OIKEIN kiltisti, Mamma antaa meillekin sitä. Se on TOSI hyvää! Nam! Mamma myös leipoo leipää joka viikko, se laittaa sinne taikinaan auringonkukansiemeniä... niitä välillä tippuu lattialle ja minä tyttöhän olen salamana paikalla!

Eilen oli tosi tylsä ja harmaa päivä, Mammakin vaan kuto niitä pirun villasukkia ja katto telkkarista ihme ohjelmia... Iltapäivällä kyllä lähdettiin sitte vähän pidemmälle lenkille ja törmättiin sellaseen VALTAVAAN suklaanruskeaan Nöffiin! Mä sen kyllä heti bongasin ja aloin kiskoa Mammaa tien yli... en tajuu mitä se siellä oikein jumitti! Syöksyin suoraan Nöffiä kohti ja Mamma ihmetteli mikä mulle oikein tuli... No ei mulle mikään tullu, halusin vaan päästä tervehtimään. Siinä sitten selvisi, että ollaan saman ikäsiä sen Nöffin kanssa... Mamma arveli kotimatkalla, että me ollaan varmaan tavattu silloin, kun oltiin vuoden ikäsiä... NO KAI MÄ NYT SEN TIEDÄN! Ihmiset on niin yksinkertasia...!

Se Nöffin tapaaminen kyllä pelasti super ankean viikonlopun.

Talvea ja lunta täällä edelleen odotellaan...