Jos sopii, niin pikkuisen taas ihmettelen tätä ihmisten toimintaa...

Mamma sano eilen töihin lähtiessään, että käy kaupassa töitten jälkeen. No eihän siinä mitään, pitäähän sen käydä kaupassa. Ja sitä paitsi, siinä on aina sellanen mahdollisuus, että sieltä tulee mullekin (tai siis meille) jotain herkkua.

Mutta kun eilen se ei lopettanut siihen, että kävi kaupassa... Se puhu tuntitolkulla puhelimessa! Siis koko illan! Mikä maailmassa voi muka olla tärkeempää kuin MUN rapsuttaminen?! Kysynpähän vaan! Se vaan höpötti ja höpötti ja höpötti...

Ja siitä seurasi se, että se unohti eilen antaa mulle (tai siis meille) LUUN! Että oli sitten senkin puolesta ilta pilalla! Ihme touhua. Ja mä kun yritin sille aina välillä käydä vähän vihjailemassa, ihan pikkuisen tassulla taputtelin sen kättä, että älyäis lopettaa sen höpöttämisen... MUTTA EI!

Mitäs se sellanen vapaa-aika on, kun vaan puhutaan puhelimessa, eikä ehditä yhtään suloista Berniä rapsutella?

Mä sitten kyllä vähän osoitin mieltäni eilen lenkillä, löntystin OIKEIN hitaasti eteenpäin, niin että Mammalla meinasi mennä hermot kokonaan. Mitäs juorusi puhelimessa lenkilläkin, saa ihan itteään syyttää!

Tänään se kyllä on ollu vähän mukavampi. Aamulla käytiin vähän pidemmällä lenkillä ja se tuli normaaliin aikaan töistä kotiin. Ja sain (tai siis saatiin) vihdoinkin eilen unohtuneen poronluun. NAM!

Siihen se sen mukavuus sitten jäikin tältä päivältä... Se istu ainakin tunnin tuolla sohvalla tietokone sylissä ja tekin kuulemma "töitä". Niin varmaan! Rapsutusta on sentään tänään saanu.

Yksi pikkuinen vahinko tänään kyllä kävi... Kun Mamma tuli kotiin, niin me oltiin tietysti Veikan kanssa ihan innoissamme ja kun Mamma tuli halimaan mua niin mun pää kolahti "aika" kovaa sen leukaan. Mammaa vähän sattui... Se tarkisteli hampaitaan ja arveli, että tulee mustelma leukaan...

No enhän mä nyt sitä tahallani tehny! Musta on vaan niin ihanaa, kun Mamma tulee kotiin. Joskus sitä saattaa vähän innostua ja heilutella päätään vähän reippaammin... Mutta ei Mamma ole vihanen, ja antoihan se sen luunkin mulle. Kyllä se tietää, että en mä tahallani sitä kolhi... Joskus vaan sattuu vahinkoja, kun vauhtia riittää...