WP_20160715_18_15_38_Pro.jpg

Eilen oltiin illalla pitkästä aikaa treenaamassa! Vetohommia siis. Kyllä olikin hauskaa!

Tosin jostain ihmeen syystä Mamma päätti ottaa tällä kertaa Veikan mukaan... Yleensä ollaan aina oltu treenaamassa ja työkeikoilla ihan kahdestaan. No eipä siinä mitään, ei se Veikan mukana olo varsinaisesti mua haitannut.

Väsy tuli kyllä aika nopeasti, kun oli vähän semmoinen hiostava ilma ja kun oli ollut vähän pidempi tauko noista vetohommista. Mutta kivaa oli. Tavattiin sellainen ihan tuntematon setä, jolla oli koira mukana... Se kertoi, että niillä on ihan sama harrastus kuin meillä. Mitenkäs se nyt sitten toimii? Ei se ollut yhtään Bernin näköinen se koira. Eikä edes Grossen näköinen...Eikä edes sen meidän vetoporukan Nöffin näköinen. Ihan kummallista. Noh, kuka noista tietää.

Mamma sitten keksi, että Veikka tulee mun kyytiin, kun kävellään kotiin. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun se ylämäki kotiin on muutenkin aika raskas, niin pitikö siellä tihkusateessa vielä kuunnella sen Veikan mölinää?! Oikeesti! Se (Veikka siis) hyppäsi pari kertaa pois kyydistäkin, ennen kuin Mamma keksi köyttää sen kiinni kärryihin. Ja sitten mentiin. Koko matkan se möykkäsi siellä mun kyydissä! Koita siinä sitten keskittyä ja jaksaa, kun yksi pässi huutaa takana. Meinasin sanoa sille, että kyllä mulle kyyti kelpaisi, että vaihdetaanko osia? Häh?!

Vähän ennen kotia se sitten vihdoinkin hiljeni... Onneksi! Naapurit alkoi nauraa meille. Mitäs hauskaa meidän treeneissä nyt oli? Meillä ei asu lapsia, niin Veikka oli ihan kelvollinen lapsen korvike kärryyn, vaikka onkin niin pieni, ja kun se vielä oppisi olemaan HILJAA. Toisaalta, jos saa jonkun nauramaan, niin ei kai se ole huono asia?

Seuraavalla kerralla en kyllä halua Veikkaa mukaan treeneihin, kiitos. Treenejä odotellessa...