Hei, minä olen melkein 4-vuotias Berninpaimenkoira tyttönen Dina. Näin kauan olen joutunut odottamaan, että tuo Mamma vihdoinkin tajusi, että minulla on kovasti kerrottavaa maailmalle! Koko pienen ikäni olen yrittänyt kertoa asioita, mutta Mamma on ollut muka liian kiireinen... Pöh! sanon minä.

Minun perheeseeni tai laumaani, kuinka sen nyt sitten haluaakin ajatella, kuuluu Minun ja Mamman lisäksi tuollainen pikkuinen isoveli. 8-vuotias Cavalier Kingcharlesin spanieli... (hirveä sanahirviö, kuka noita oikein keksii?) on Veikka rodultaan ja oikeasti sen nimi on Nemo, mutta Veikka se minulle on.

Juhannus on sitten mukavaa aikaa! Eilen pääsin...(tai siis me päästiin) painimaan parhaitten kavereitten kanssa. Aatu ja Sera on sellaisia sekarotuisia, pystykorvaisia koiria, joiden kanssa olen koko elämäni ajan päässyt touhuamaan. Mikä vois olla parempi tapa viettää Juhannusta, kuin painia ja haukkua ja hyppiä ja juosta kilpaa ja...

No tietysti mökillekin olis ollut kiva päästä, siellä saa juosta ihan vapaana, mutta Mamma aina valittaa sitä ruuhkissa ajamista. En mäkään siitä tykkää... auto liikkuu niin hitaasti ja kestää niin kauhean kauan päästä perille. Ehkä sitten pääsen... (tai siis me päästään) mökille, kun tuo Mamma vihdoinkin pitää lomaa.

Minäpä jo olenkin lomalla! Meillä vetokoirilla oli viimeinen vetokeikka jo toukokuun lopulla, nyt sitten lomaillaan tuonne syyskuulle asti. Tietysti me käydään Mamman kanssa treenaamassa kesälläkin, ettei taidot unohdu ja kunto pääse rapistumaan... Kenenköhän kunnosta se Mamma on huolissaan? Mun kunnosta vai omastaan? Hih hih!

Mä sitten tykkään siitä vetohommasta! Sitä saa tuntea itsensä tärkeäksi, kun tekee töitä. Ja ne lapset tulee NIIN onnellisiksi, kun pääsevät koiran vetämän kärryn tai pulkan kyytiin! Ja Mamma antaa nameja palkkioksi ja ihmiset haluaa rapsuttaa! Mitä enempää berni-prinsessa voisi toivoa?!