26.6.2016%20014.jpg

Kauhean kuuma! Siis suorastaan inhottavan kuuma ja hiostava ilma! Ei ole tämmöiset päivät Bernejä varten. Yäk! Onneksi Mamma on hankkinut sellaisen hurisevan vehkeen, joka viilentää sentään kotia!

No mutta, asiaan. Pyhäpäivät, Juhannukset ja muut semmoiset on sitten mukavia, koska Mamma ei yleensä silloin ole töissä. Ja se on ehdottomasti parasta mitä mä tiedän. Sillä (siis Mammalla) ei yleensä ole silloin mihinkään kiire ja käydään sellaisilla "sunnuntailenkeillä", haistelulenkeiksi Mamma niitä kutsuu... Oli nimitys mikä tahansa, niin silloin saa rauhassa haistella ja nuuskutella kaikki mahdolliset kuonokirjaan jätetyt viestit...ja syödä vähän ruohoa, siitä Mamma ei kyllä oikein tykkää.

Mutta siis tänään, tänään oli jo aamulenkillä NIIN hikistä, ettei oikein huvittanut tuo päivitysten tutkiminenkaan. Ja sitä paitsi, näissä pyhissä on se huono puoli, että lenkillä ei oikein näe kavereitakaan, kai ne on kaikki menny mökille. Ihan tylsää. Eilen illalla sentään tuli lenkillä naapurin Staffi vastaan, pääsinpähän edes vähän rähjäämään. Hah!

Meillä on ymmärtäväiset omistajat, siis mulla ja sillä Staffilla, ne ei hermostu meille kuin pikkuisen, kun me vähän kommunikoidaan. Haukkuminen on kivaa, ja erityisen kivaa se on silloin kun toinen vastaa. Ihan parasta! Välillä meillä on sen Staffin kanssa sellaisia tuijotuskilpailuja, että kumpi eka ratkee haukkumaan. Se naapurin Staffi on aika helppo saada haukkumaan, ainakin mulle sillä on aina ja paljon sanottavaa. Sen omistaja arvelee, että mä olen vähän pelottava sen Staffin mielestä... Vai niin. Ja siis kyllähän mä olenkin ihan iso tyttö, varsinkin siihen verrattuna.

Kaikesta kauheasta hiestä huolimatta, Mamma sanoi tänään iltapäivällä, että pitää mennä käymään Mummin ja Papan luona. No hyvä on, mä ajattelin, sieltä irtoaa rapsutuksia ja niillä on koirakin, Bobi. Sitten me raahauduttiin hikisessä tihkusateessa Veikan ja Mamman kanssa sinne Mummille, puoli kilometriä, niin se Mamma väittää. Tuntui ainakin kymmeneltä kilometriltä. Huh!

EIKÄ NE OLLU EDES KOTONA! Siis kyllä otti päähän, koko talosta ei löytynyt ketään, joka olis mua rapsuttanu. Ja Mamma vaan kasteli kukkia, sitäkö varten sinne oli raahauduttu hikisessä säässä?! Uskomatonta! Mummilla ja Papalla on siis koira, Mamma väittää, että se on saman rotuinen kuin mun Veikka. Miten se nyt on mahdollista, kun se on ihan erivärinen? Bobi on ilmeisesti pahasti värivirheellinen, koska Veikka on kokonaan tuollainen punertavan ruskea, mutta Bobissa on sellaisia tummemman ruskeita läikkiä ympäriinsä ja muuten se on ihan valkoinen. Ihmeellistä! Kyllä me kaikki Bernit ollaan saman värisiä... Tai onhan meissäkin niitä joilla on joitain värivirheitä, mutta ei nyt noin omituisia yleensä! Ja kaiken kukkuraksi, täällä meidän kulmilla pyörii myös kaksi Cavalier-tyttöä ja ne on taas IHAN erivärisiä, kuin Veikka ja Bobi! Ne tytöt on oikeastaan aika saman värisiä kuin minä (ei ihan, mutta melkein). Käsittämätöntä!

Mistä ne oikein tunnistaa toisensa? Kyllä minä toisen Bernin tunnistan jo kaukaa, samat värit ja kuvioinnit yleensä kaikilla. Ja sitten on muitakin sveitsinpaimenkoirarotuja, niin kuin Grosset. Ne on kyllä vähän hassun näköisiä, ihan kuin Berniltä olisi ajettu karva lyhyeksi, mutta ei se haittaa, ne on kuitenkin saman värisiä, eli siis kavereiksi hyväksyttäviä.

Mutta ne Cavalierit... Miten voi olla samaa rotua, kun kaikki on erivärisiä? Tämä taitaa mennä nyt Berni-tytöltä yli hilseen... Mutta kyllä se Veikka tuntuu ne kaikki saman rotuisiksi tunnistavan. Ihmeellisiä värivirheitä sitä voikin koiralle tulla...