sunnuntai, 11. helmikuu 2018

Touhua täynnä tää viikonloppu...

Mamma lähti eilen töihin taas... Se lupaili, et on poissa vaan muutaman tunnin... Niin varmaan!

Mut ihme ja kumma, se ilmesty kotiin jo kahentoista aikaan! Ja heti kun se avas ulko-oven, se komens mua, kun olin vähän haukkunu. Mut hei, ihan vähän vaan. Pakkohan mun on ilmottaa, et "MINÄ TÄÄLLÄ VAHDIN! TURHA YRITTÄÄ MITÄÄN TEMPPUJA!" Eikös se vähän niin ku oo mun homma?! Häh?!

Mamma ihmetteli, et enkö mä tunnistanu oman auton ääntä? No en mä jaksa niin tarkkaan aina kuunnella... Parempi vaan heti pelotella asiattomat urpot pois! Veikka on se, joka tunnistaa kaikki autot... Huomaa aina senkin, jos Mammalla on Papan auto lainassa... Ja jos Eno ajaa isolla autolla meijän ohi, niin Veikka tunnistaa senkin... Ihme tyyppi!

Mulla on hei parempaaki tekemistä, kun opetella tunnistamaan kaikkien tuttujen autot... Ja siis kyllähän mä Papan auton tunnistan ja Aatun ja Seran auton.

No Mammahan on siis kova kokkailemaan ja leipomaan, yleensä mut komennetaan heti pois keittiöstä, kun siellä tapahtuu jotain jännää... Veikkaa ei yleensä kiinnosta, ellei liikkeellä oo kalaa tai tummaasuklaata...sulatettuna. No lauantaina Mamma teki ihan uuttaa hommaa, se teki ite mysliä...en tiiä siitä muuta kun sen, et sitä mysliä, joka tulee pussista EN KOSKAAN SAA MAISTAA. Mamma sitte mittaili ja sekotteli kaikkia aineita ja leikkeli erilaisia pähkinöitä pienemmiks paloiks. Arvatkaapa miten siinä kävi?! Pähkinöitä vähän lenteli pitkin lattioita... Minä reippaana tyttönä sitte siivoilin niitä. Mammaa vähän nauratti... No mitä?! Ne rouskuu hampaissa ja maistuu hyvältä! Sit Mamma anto mulle ja Veikalle, molemmille, ihan uutta herkkua... Paahdettuja kookoslastuja... NAM!!! Tykättiin molemmat Veikan kanssa niistä ihan hirveesti! Kyllä kannatti pyöriä keittiössä!

Muuten, paremmasta tekemisestä puheen ollen... Tänään sunnuntaina käytiin aika rankalla aamulenkillä... Luulen, ettei Mamma ollu oikein tajunnu, miten paljo tuolla pellolla on lunta... Umpihangessa melkein jouduttiin rämpimään. Ei se mua haitannu, mut Mamma joutu välillä kantamaan Veikkaa, kun se ei oikein meinannu jaksaa. Mä metsästin hiiriä! Niitä pikku ölliäisiä on siellä pellolla vaikka kuinka paljon! Ensin mä vähän hypin ja juoksen ja nuuskutan ja sit mä sukellan sinne hankeen ja yritän kovasti saada sieltä hangesta saalista!

Mamma ei tietenkään mun harrastuksesta tykkää... EIPÄ TIETENKÄÄN! En mä sieltä koskaan oo mitään kiinni saanu, mut pelkkä metsästäminenki on hauskaa! Tänään on satanu melkein koko päivän lunta, joten iltalenkillä pääsee taas peuhaamaan puhtaaseen pehmeeseen lumeen! Ei taideta kyl pellolle lähtee enää...

Sain uuden kaverin tällä viikolla! Se on sellanen iso punasenruskee "Setteri"-poika, niin se Mamma tais sanoo. Me vähän Veikan kanssa jahdattiin sitä ja mä vähän myös komensin, koska pojille pitää heti alusta asti tehä selväks, että kuka täällä käskee! ELI SIIS MINÄ! Meijän Mammat siinä juorus ja me koirat vähän tutustuttiin ja sit Mamma sano mulle: "Katos kuka tuolta tulee!" No mä sitte aloin kovasti tiirailemaan, että joo, joku koirahan sieltä lähestyy... Ja ihme ja kumma! Sehän oli BERNI! Ihka elävä BERNI-tyttö! Ja sit mentiin! Juoksin innoissani suoraan Maisaa päin! EI OLLA NÄHTY IKUISUUKSIIN! Vähän sitä piti peuhata ja koheltaa! Ja sit me kaikki neljä koiraa kohellettiin yhessä... Ihan pikkusen oli hihnat solmussa... Piti pari kertaa käydä työntämässä Maisa pois mun Mamman jaloista, eihän se nyt sovi, et MUN Mamma rapsuttelee vieraita Bernejä... Vaikka kaveri-Berni onkin!

Kuulin sellastaki huhua tällä viikolla, et meille olis tänne kotinurkille tulossa vihdoin ja viimein... KOIRAPUISTO!!!

JEEEEEEEEE!!!

maanantai, 5. helmikuu 2018

TALVI JA TÖITÄ...

WP_20180121_10_50_35_Pro.jpg

Ihanan kylmä! Ihanaa lunta! Ihana työkeikka! Ihana olo!

Viime viikolla kävin toisen kerran siellä Fyssarilla. Jo ekan kerran jälkeen oli NIIIIN hyvä olo ja nyt tokan kerran jälkeen mä olen suorastaan uudesti syntyny!

Ei kiristä lihaksia eikä satu mihinkään... Vaikka ei se Fyssarin käsittely mitään kivutonta touhua ollu tokallakaan kerralla. Mut mukava se täti oli, joka mua hoiti!

Fyssari anto luvan mennä vetokeikalle sunnuntaina! Ihan parasta, mä en olis millään malttanu odottaa sunnuntaihin! Jee, töitä ja kavereita!

Eilen sitte lähettiin Mamman kanssa ajelemaan kohti työpaikkaa. Veikka meni Mummille hoitoon siks aikaa, ettei sen tarvinnu olla koko päivää taas yksin. Meillä oliki työkeikka vähän kauempana, jossain Klaukkalassa... vai mikä se nyt oli... Ollaan oltu siellä monta kertaa ennenkin. Siellä on kaikkia jänniä eläimiä ja hirveesti mulle (tai siis meille) asiakkaita!

Eilen oli ihanan aurinkoista ja aika kylmää, mut pulkkaa oli kiva vetää pitkästä aikaa. Mamma oli tosi tosi tarkka mun voinnista, se koko ajan vilkuili mun hännän asentoa ja mun korvia... Joo, joo! Kyllä mä sit ilmotan, kun en enää jaksa! Mamma on VÄHÄN hysteerinen! Vedettiin semmonen 40 minuuttia, aika rauhallisella tahdilla ja sit Mamma komens mut tauolle. Sopi mulle! Käytiin vähän kävelemässä ja juomassa ja sit se laitto mut autoon ja PEITON mun päälle! Siis mitä ihmettä?! Onko Mammalla lähteny järki?! Mulla on kato tällanen turkki, siis paksu turkki...EN HEI TARVII MITÄÄN PEITTOA!!!

Mamma yritti selittää, et lihakset täytyy pitää lämpiminä, kun on ollu tässä kaikkia ongelmia ja saatu hoitoa ja muuta... Just!

No okei, pakkohan se oli myöntää... Hyvältähän se tuntu, kun sai ottaa vähän aikaa rennosti ihanan fleece-peiton alla. Olihan se Mamma taas oikeessa. Mamma käski mun pitää vähän pidemmän tauon siellä peiton alla ja sit pääsin vielä hommiin lopussa... Ja kyllä sit mentiinkin! Me vedettiin Dani-bernin kanssa kova loppukiri ihan kahestaan! Kyllä me oltiinki reippaita!

Mamma kerto illalla, et meidän aika pieni työporukka oli vetäny kahen tunnin aikana yhteensä 79 LASTA! Miettikääpä sitä! Haluisin nähä sen päivän, kun joku ihminen tekis saman! Hah!

Kun tultiin töistä kotiin, niin käytiin hakemassa Veikka Mummilta ja tultiin kotiin PÄIKKÄREILLE. Möngin Mamman viereen sänkyyn...vaikka se ei siitä oikein tykkää... Se oli itekin niin väsyny, ettei jaksanu komentaa mua pois, joten nukuttiin ihanat yhteispäikkärit Mamman sängyssä. Veikka jäi alakertaan nukkumaan... se oli vissiin tyytyväinen, kun sai koko sohvan itelleen... Kyllä mä olinkin ansainnu sänkypäikkärit Mamman kainalossa, koska olin ollu niin reipas ja ahkera töissä!

HYVÄ MEIDÄN KOKO VETOPORUKKA!

Uusia työkeikkoja odotellessa...

sunnuntai, 28. tammikuu 2018

EI SE AINA MENE IHAN NIIN KU TOIVOIS...

Ja tällä tarkotan nyt meijän Joulua ja tätä alkanutta vuotta.

Mamma TIETYSTI siivos melkein koko Jouluaaton, koska se oli töissä vielä 23. päivä. Illalla mentiin sitte Mummille ja Papalle syömään. Joulupäivänä me jouduttiin Veikan kanssa jäämään kotiin, me ei kuulemma oltu tervetulleita sille kyläilyreissulle.. Höh!

Onneks Mamma ei ollu koko päivää poissa! Ja käytiin silloin aamulla ihanalla metsä- ja peltolenkillä ja sain vähän riehua. Illalla, kun möyhin tota säkkituolia, niin jouduin vinkasemaan, kun mua sattu niin kovasti. Mamma tietysti heti huolestu ja alko tutkimaan mun tassuja, mut ei tietenkään löytäny mitään kummallista. Olisinhan mä sille kertonu mihin sattuu, jos olisin osannu. Mun oli vaikee kiivetä sohvalle ja jouduin taas vähän älähtämään, kun yritin päästä Mamman viereen... Se (Mamma siis) oli tosi huolissaan. Tosi aikasin seuraavana aamuna Mamma heräs, kun yritin päästä sänkyyn sen viereen ja jouduin taas älähtämään, vaikka yritin olla varovainen. No eihän se enää pystyny nukkumaan, vaan tuijotteli mua koko ajan. Sit se anto Veikalle aamulääkkeen ja lähettiin tosi aikaselle aamulenkille.

Eihän siitä lenkistä meinannu tulla mitään, kun muhun sattu niin kovasti. Sain hädät tehtyä ja mentiin kotiin. Taas Mamma vaan tuijotti mua, kun olin niin surkeena. Sit Mamma soitti lääkärille ja tuntia myöhemmin oltiin jo siellä lääkärin pihassa. Mamma joutu nostamaan mut autoon ja autosta pois... Kun se laski mua maahan, mä vinkasin taas, ja Mamma tajus, et mua sattu takapäähän. Lääkäri väänteli ja käänteli mua ja anto mulle sitte kipupiikin ja lääkkeitä mukaan kotiin. Ja tiukan LENKKEILYKIELLON!

Hyviä lääkkeitä oli! Muutamassa päivässä mulla oli jo HUOMATTAVASTI parempi olo! Viidentenä päivänä mua alko jo kiukuttaa koko lenkkeilykielto! Miks ei voi lenkkeillä ja riehua, kun ei kerran enää satu??!! HÄH???!!!

Sillon Jouluna se lääkäri sano Mammalle, et kannattaa varmaan käydä Ortopedilla, jos ongelma jatkuu. No Mamma ei halunnu odottaa niin kauan, et mun kivut tulee takas, joten se varas ajan tammikuun alkuun. Ja TAAS väännettiin ja käännettiin ja tökittiin ja rauhotettiin ja...

Mun selästä löyty jotain pientä ja kummallista... Röntgenkuvassa oli ollu joku ihmeen varjostuma... En ymmärrä noista mitään... Mut sit mä pääsin reilu viikko sitte Fyssarille. Mua jännitti ihan hirveesti! En tienny mikä se sellanen Fyssari oikein on... Mut arvatkaapa mitä! Se oli vähän niin ku mun hieroja! Joistain kohdista kyllä sattu ihan pirusti, mut kivaa se silti oli! Miksei Mamma heti sanonu, et pääsen hierojalle?! Ei olis tarvinnu jännittää! Keskiviikkona mennään uudestaan ja sit kuulen pääsenkö viikonloppuna työkeikalle hommiin vai en.

Voin kertoa, et ei oo kivut vaivannu viime aikoina... Mamma on huutanu mulle tuolla lenkillä, kun oon riehunu ja pomppinu ja loikkinu ja juossu ja... No hei! Mitä sitä pieni Berni voi muuta tehdä, kun on lunta ja kylmää ja ihanaa??!!

sunnuntai, 10. joulukuu 2017

Kiirettä pitää...

Kauhee hässäkkä ollu jo kaks viikkoa...! Mamma on tehny poikkeuksellisen pitkiä päiviä ja ollu tosi väsyny...

Mikä siis suomeks sanottuna tietysti tarkottaa sitä, että KÄRTTYINEN.

Viikko sitte lauantaina pääsin sentään työkeikalle... Mut ei ollu oikein mun päivä... Maa oli ihan ällöttävän märkä ja vähän mutanen. Piti kiertää ja hyppiä lammikoitten yli. Eikä Mamma ollu muistanu pumpata kärryn renkaisiin lisää ilmaa, niin että oli sitte senkin takia vähän raskas vetää...

aPC020014.jpg

Mut kyllä mä kuitenkin yritin olla reipas. Ja seurustelin sitte kavereitten kanssa muuten... ja vähän ihmistenkin kanssa.

Oli ihan parasta, kun tänne etelään saatiin vähän enemmänki lunta tällä viikolla! Me Veikan kanssa tuolla suorastaan vähän riehaannuttiin ja hypittiin ja mä ihan vaan VÄHÄN söin lunta... NAM NAM! Olin ihan tosi tyytyväinen, kun talvi oli VIHDOINKI tullu...

Sitte... Yhtenä aamuna, kun lähettiin aamulenkille... MITÄ HITTOA?! MISSÄ MUN LUMI ON??!!

Kaikki poissa ja vaan ällöä vettä sato niskaan! YÄK!

Joulu tekee tuloaan... Mamma tuo kotiin vaikka mitä tavaraa aina välillä, eikä mihinkään saa koskea... yhtään! Tänään se lähti aamupäivällä asioille (oltuaan tietysti eilen lauantainaki TÖISSÄ!), se tuli kassin kanssa takas... Kassi täynnä tavaraa! Pitihän sitä käydä tutkimassa sillä aikaa kun Mamma oli vessassa. Siellä oli pussissa KUUSI hirven nahkaluuta! NAM NAM! Enkä kuulemma saanu ottaa yhtään... Höh!

Siellä kassissa oli myös jotain pinkkiä ja pörröstä... Ajattelin tietty heti, et "Jee! Mamma on ostanu mulle uuden lelun!" VÄÄRIN! Mamma huutaa vessasta "Irti mun uudesta karvatakista!" HÄH?!

Mä ihan vaan vähän otin hampailla kiinni ja ajattelin auttaa Mammaa kassin purkamisessa... "IRTI!" Kuulu vessasta uudestaan. No hyvä on. Annoin sen pinkin pörrösen jutun olla. Mamma tuli vessasta ja alko purkaa kassia. Ihme ja kumma, se pinkki pörrönen juttu oli TAKKI. Miks ihmeessä se oli ostanu itelleen pinkin karvasen hupparin?! Ei noita ihmisiä ymmärrä kukaan...

Kummallisuudesta puheen ollen... Tänään kauppakassissa oli siis KUUSI hirven nahkaluuta. Mut ette ikinä arvaa kuinka monta eiliseltä kauppareissulta oli tarttunu mukaan... YHDEKSÄN!!! YHDEKSÄN hirven nahkaluuta!!! Onkohan ne loppumassa maailmasta, vai miks se Mamma niitä tollai hamstraa??!! Ihme touhua... 

torstai, 23. marraskuu 2017

HIRMUISIA HIRVIÄ!!!

Oi oi oi oi...!

Ette arvaa miten jännää täällä kotikulmilla on ollu!!!

Ihan tohon meidän lähimetsään on muuttanu asumaan pari HIRVEÄ!

Ainahan täällä meijän kulmilla on elukoita liikkunu; peuroja, metsäkauriita, pupuja, kettuja ja välillä hirviäkin... Mut nyt! Nyt ne pari hirveä on asustellu ihan tossa meijän lenkkipolun varressa. Ei ne tee mitään, tuijottaa vaan takasin, kun mä ne sieltä metsästä bongaan!

Kauheesti oon yrittäny päästä lähemmäs, mut ei toi Mamma päästä mua! Ihan tyhmää! Eikä se (Mamma siis) päästä mua edes jäljelle... Mut kyllä on ollu jännää! Joka lenkillä mä yritän kauheesti niitä bongata tuolta metsästä, niitä hirviä siis. Tänä aamuna ei kyllä niitä näkyny, vaikka jäljen kyllä löysin ja yritin kovasti tuijottaa sinne metsään... Ei vaan näkyny! Toivottavasti ne ei oo muuttanu kokonaan pois...

Eilen aamulla kävi vähän hassusti... siis Mamman mielestä. Oltiin aamulenkillä ja melkein jo takas kotipihassa... Kovasti olin yrittäny hirviä bongata, mut ei niitä näkyny siinä, missä ne yleensä on ollu... Olin jo TOSI pettyny ja Mamma vaan sano, et "ehkä ne on muuttanu pois"... Höh!

Sit yhtäkkiä! Ihan siinä hiekkatien päässä, ihan meijän edessä olla möllötti HIRVI! Mä yllätyin, Veikka säikähti, Mamma säikähti ja se Hirvi säikähti! Veikka alko heti mölisemään ja Hirvi hyppäs ilmaan ja kohelsi tien yli yhen omakotitalon tontin reunaan. Mamma reagoi meistä kaikista hitaimmin ja yritti saada mua ja Veikkaa pysähtymään, kun yritettiin syöksyä Hirven perään. Mamma nyki meitä takasin ja höpis, et "antakaa sen olla se on vauva vielä"... Mikä vauva ton kokonen möhkö muka on?! Hah!

Noh, Mammalle iski sit sellanen pieni huoli, et missä sen Hirven Mamma on... Nooo... siinähän se kapeen hiekkatien toisella puolella mussutti jotain ja mulkoili meitä... Mammalle tuli vähän hoppu kiskoa meitä pois "tulilinjalta"... En tiiä mitä se sillä oikeen tarkotti... Suostuttiin Veikan kanssa sitte siirtymään hiekkatieltä ihan kunnon tielle, mut mä menin heti takasin siihen metsän reunassa olevalle isolle kivelle, josta oli loistavat näkymät. Siitä se Hirvi-Mamma löntysti hiekkatien yli sen "vauva-Hirven" luo ja jatko syömistä. Se pienempi Hirvi vaan tuijotti meitä ihan mutkalla...vähän hölmön näkösenä... Ihme tyyppi! Onhan se nähny meijät aikasemminkin!

Mamma yritti kovasti saada mua liikkumaan, mut enhän mä nyt voinu siitä mihinkään lähteä, kun on kerran Hirviä kaksinkappalein ihan muutaman metrin päässä! Kävin oikein istumaan... Mut ei se Mamma päästä mua niiden lähelle, vaikka kuinka yritän... Paisteja ihan kotikulmilla eikä yhtään saa käydä maistamassa... Kummallista!

Mamma on koittanu saada niistä kuvia, mut ei sen puhelimella oikein saa kunnon kuvia. Eilen ne olis ollu tarpeeks lähellä ja avoimella paikalla, mut Mamma oli niin huolissaan mun ja Veikan käytöksestä, ettei se uskaltanu alkaa kaivaa puhelinta taskusta.

Mut on ne aika isoja möhköjä... noi Hirvet siis! ...Ja yleensä ne vaan möllöttää paikallaan ja tuijottaa mua takasin, kun katon niitä... Hassuja otuksia! Veikka on niin nuija, et se on lähössä yleensä vaan peurojen, pupujen ja kettujen perään... Mut eilen kyl olis Hirvikin kiinnostanu sitä! Niistä riittäis kyl herkkua pitkäks aikaa...

Vaikka niitä Hirviä ei tänään näkynykään, niin löysin jäljen kuitenki... Mammaa vähän naurattaa, kun oon alkanu jäljestää niitä Hirviä... Sen mielestä en oo aikasemmin ollu kauheen hyvä siinä hommassa... Oon kuulemma ollu liian "ADHD" sellaseen hommaan. En tiiä mikä se "ADHD" oikein on, mut mun mielestä ei oo vaan tarpeeks mielenkiintosta hajua osunu kohdalle, et olisin niin innostunu tosta jäljestyksestä... Vaan nytpä on!!!